Suven viimeisessä Kesä Lanzarotessa imitaattori Jarkko Tamminen esittää vaihe vaiheelta kuinka Niilo Tarvajärvi rakentuu ja kertoo eri hahmojen olevan hänelle myös eräänlaisia muistilokeroita. Tamminen paljastaa mikä merkitys 90-luvun lamalla on ollut hänen uravalintaansa, ja että jos hän olisikin valinnut imitoinnin sijaan viulun, olisi hän saattanut edetä mahdollisesti kamariorkesteritasolle, muttei kuitenkaan kaupunginorkesteritasolle.