Jakso 153, muusikko Jukka Poika

Paratiisilintu-kappaleen julkaissut Jukka Poika sanoo ihailevansa ihmisiä, joilla on yksi vakaa sisäinen ääni, joka on jyrähtäessään aina oikeassa. Oman musiikillisen kunnianhimonsa hän kertoo muuttuneen viimeisen kymmenen vuoden aikana ehkä vähän veltommaksi, ja asenteensa egoistisesta artistista enemmän palveluammatti-ihmiseksi. Jukka Poika pohtii myös kulttuurin ja pop-kuttuurin välistä rajaa, ja kertoo taannoisesta yrityksestään innostua puutarhuroinnista.

Jakso 152, kokki Linnea Vihonen

Kokki Linnea Vihonen kannustaa nostamaan ruoat esiin kauniille astioille, vaikka söisi yksinkin. Hän kokee kokkaamisen olevan puoliksi rakkautta, puoliksi urheilusuoritusta, ja sanoo haluavansa haastaa itseään kaiketi siksi, ettei hän alun perin ole ollut hirveän hyvä haastamaan itseään. Vihonen myös muistuttaa, että kun koko ajan tekee, niin kehitystä tapahtuu, vaikkei se aina siltä tuntuisikaan.

Jakso 151, jääkiekkoilija Teemu Ramstedt

Ammattilaisuransa keskellä jääpalloa pari peliä pelaamassa käynyt jääkiekkoilija, pelaajayhdistyksen puheenjohtaja ja IBD Cycling -pyöräilyseuran perustaja Teemu Ramstedt sanoo, ettei ole halunnut ihan tietoisestikaan lokeroitua pelkäksi urheilijaksi. Hän pohtii, kuinka paljon menestys mahdollistaa omaehtoista tekemistä – olisiko hän esimerkiksi itse voinut poiketa haluamallaan tavalla normikaavasta, mikäli olisi huonompi pelaaja. Ramstedt puhuu myös lahjakkuudesta, ja sanoo itse […]