Jakso 159, taiteilija Laura Malmivaara

Laura Malmivaara puhuu jaksossa tahdonvoimasta. Siitä, mitä kaikea hän on saanut elämässään tahdonvoimalla. Siitä, ettei ilman tahtoa jää jäljelle mitään, ja kuinka hän on iän myötä yrittänyt päästää irti sellaisesta jatkuvasta tsempistä ja oppia ymmärtämään paremmin joutilaisuutta. Hän kertoo, ettei voi jäädä koskaan eläkkeelle, ja ettei näyttelijän identiteetti ole ollut hänelle koskaan se kaikkein määrittävin. […]

Jakso 158, muusikko Jyrki 69

Steve Stevensin kanssa White Rabbit -kappaleen julkaissut Jyrki 69 kertoo homman lähteneen liikkeelle siitä, että Stevens kelpuutti hänet, jonka jälkeen Jyrki piti keskeneräisen yhteistyön salassa jopa bändikavereiltaan. Hän kertoo parasta rokkia olevan sen, joka tulee ihmisestä ulos ensimmäisenä, ja että kirjoittaa musiikkia itselleen, jonka kautta hän on myös lopulta ikään kuin itse oma faninsa. Jyrki […]