Jakso 35, muusikko Antti Ketonen, Neljänsuora

Neljänsuoran laulaja Antti Ketonen pelkää unohtavansa sanat ja toteaa yleisölle kappaleiden jälkeen ”Kiitoksia, kiitoksiakiitoksia”. Hän myös kokee Neljänsuoran liikkuvan sellaisella polulla, jota ei kulje kukaan muu. Jakson tarjoaa Antin kertomasta poliisisaattueesta vastannut Viherviisikko.

Jakso 34, näyttelijä Riku Nieminen

Riku Nieminen konkretisoi jaksossa sitä monesti aavistuksen epätarkasti kuvailtua luottamusta, jonka pohjalta hyvät näytelmät tapaavat syntyä. Hän puhuu myös kliimaksin rakentamisen merkityksestä, sekä siitä, että lopputulosta ei kannata lähteä näyttelemään. Jakson tarjoaa neuvotteluhuoneita modernisoiva Digisähkö.

Jakso 33, muusikko Neumann

Ainutkertaista hysteriaa Suomessa 80-luvulla aiheuttaneen Dingo-yhtyeen keulakuva Neumann puhuu tässä jaksossa muun muassa voimista. Henkisistä voimista, meren voimasta ja voimasta, jonka seurauksena esiintymisava siirtyi kolme metriä taaksepäin ja puhkaisi kuplahallin seinän. Neumannin jakson tarjoaa Helsingissä, Hämeentie 6:ssa sijaitseva Make Up Bar.

Jakso 32, muusikko Nopsajalka

Muusikko ja tuottaja Nopsajalka kertoo kirjoittavansa ja äänitävänsä kaiken, vaikka ideat tuntuisivat kuinka tyhmiltä. Hänen perusajatuksenaan on, ettei ideoita pitäisi tuomita liian aikaisin. Nopsajalan jakson tarjoaa muun muassa viherseiniä rakentava Viherviisikko.